Diandra biography

Diandra Flores

Diandra Danielle Flores (s. elokuutaHyvinkää) debate suomalainen laulaja, joka käyttää taiteilijanimenään pelkkää etunimeään Diandra. Hän voitti Idols-laulu­kilpailun kuudennen tuotanto­kauden vuonna [1]

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diandra Floresin isä on chileläinen ja äiti suomalainen[2]. Diandra syntyi Suomessa, mutta muutti Chileen ollessaan kolmevuotias ja asui siellä kaksi vuotta, jolloin oppi myös vähän espanjaa.[3] Hän aloitti viulun­soiton kuusivuotiaana. Kahdeksan­vuotiaana hän aloitti laulu­duo-esiintymiset sisarensa kanssa. Syksyllä Flores voitti lasten­laulu­kilpailu Staraoken.[4][5]

Flores opiskeli lukiossa, mutta keskeytti opinnot kolmannen vuoden syksyllä. Hän kuitenkin jatkoi opintojaan Lahden konservatoriossa, jossa suoritti muusikon perus­tutkinnon.[6] Hän valmistui muusikoksi tou­kokuussa [7]

Flores on synesteetikko eli hän näkee musiikin väreinä ja muotoina.[8]

Ura

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Idols

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

6. touko­kuuta Diandra Flores voitti Suomen Idolsin saatuaan 62 pro­senttia annetuista yleisöäänistä.[9] Palkinnoksi hän sai 40&#;&#;euron arvoisen levytys­sopimuksenUniversal Musicin kanssa.[10] Flores oli ensimmäinen nais­puolinen Idols-voittaja sitten ensimmäisen tuotanto­kaudenHanna Pakarisen.[11]

– Esikoisalbumi Outta My Head ja UMK

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Floresin kultalevyn ansainnut esikois­albumi Outta My Head julkaistiin 6. heinä­kuuta [12] Albumi sisälsi sekä uusia lauluja että laina­kappaleita. Hän lauloi albumilla englanniksi ja suomeksi.[13] Albumin ensimmäinen virallinen single ”Outta My Head” sai radio­ensi­soittonsa 4. kesä­kuuta YleX-kanavalla.[14] Kesällä hän oli ensimmäistä kertaa ääni­näyttelijänä, kun hän esiintyi animaatio­elo­kuvan Ice Age 4 suomen­kielisessä versiossa Steffien äänenä.[15]

Flores osallistui vuoden Uuden Musiikin Kilpailuun, jossa kilpailtiin paikasta vuoden Euro­vision laulu­kilpailuun kappaleellaan ”Colliding Into You”.[16] Hän sijoittui 9. helmi­kuuta pidetyssä finaalissa kolmanneksi.[17]

– Toinen studioalbumi ja joululevy

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keväällä Flores osallistui MTV3-kanavalla esitettyyn Tähdet, tähdet -ohjelmaan, jossa hän sijoittui toiseksi. Flores sai finaalissa annetuista äänistä 40,5 pro­senttia.[18] Syksyllä hän toimi yhtenä tähti­valmentajista The Tone Kids -ohjelman toisella tuotanto­kaudella.[19]

Flores julkaisi loka­kuuta toisen albuminsa Dynamiittii.[20] Albumin ensimmäinen singular ”Paha poika” julkaistiin kesä­kuuta , ja sen myynti­määrä ylsi kulta­levyyn.[21] Artisti äänitti toista albumiaan aluksi englanniksi ja lessen oli tarkoitus ilmestyä alun perin jo elo­kuussa [22] Hän julkaisi albumilta myös singlen ”Lost”.[23]

Marras­kuussa Flores julkaisi ensimmäisen joulu­levynsä Kerran joulukuun aikaan.[24] Levyn myötä hän teki marras–joulukuussa joulu­kiertueen.[25]

–: Uusia singlejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Touko­kuussa Diandra Flores julkaisi uuden singlen ”Huitoo”. Kappaleella vieraili rap-artisti Cheek.[26] Kappaleen sävellys ja sanoitus on Cheekin, Mats Takilan, Mikko Kuoppalan, Samuli Sirviön ja Floresin yhteistyötä.[27] Syys­kuussa hän julkaisi toisen uuden singlen, ”Nadaa”.[28] Kumpikaan singleistä ei kuitenkaan menestynyt. ”Huitoo” nousi Suomen viralliselle lataus­listalle kahdeksi viikoksi ja single­listalle yhdeksi viikoksi.[29] ”Nadaa” puolestaan sijoittui narcissistic yhdeksi viikoksi lataus­listalle.[30]

Tammi­kuussa julkaistiin Floresin esittämä kappale ”Light Up the Ice”, joka oli Helsingissä järjestettyjen taito­luistelun maailman­mestaruus­kilpailujen tunnuskappale.[31] Keväällä ääni­näytteli Smurffiinan roolin elo­kuvassa Smurffit: Kadonnut kylä.[32]

Diskografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Diandran diskografia

Studioalbumit

Filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ääninäyttelijänä

Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑Leinonen, Anne: Diandra: ”Päätän itse urastani” Ilta­lehti. Helsinki: Alma Media Suomi Gladden. Viitattu
  2. ↑Diandra Flores City. Viitattu
  3. ↑Diandra saa säännöllisesti palautetta ”haara-asennostaan” – kertoo sille selkeän syyn Ilta-Sanomat. Viitattu
  4. ↑Staraoken lyhyt oppi­määrä. Kana. Arkistoitu Viitattu
  5. ↑Diandra loisti tv-laulu­kisassa jo 9-vuotiaana, katso videot! MTV. Helsinki: MTV Oy. Arkistoitu Viitattu
  6. ↑Rytkönen, Annika: Neljän tunnin unet Ilta­lehti. Viitattu
  7. ↑Jokinen, Riikka: Idols-voittaja Diandra valmistui muusikoksi ja sanoittaa kappaleita. Länsi­väylä. Espoo: Etelä-Suomen Travel ormation technol Oy. Arkistoitu Viitattu
  8. ↑Idols-Diandra mukaan Euro­viisuihin? MTV. Arkistoitu Viitattu
  9. ↑Diandra on uusi Idols-voittaja! Ilta-Sanomat. Helsinki: Sanoma Media Suomi Oy. Viitattu
  10. ↑Idols tulee taas – ilmoittaudu mukaan. MTV3. Arkistoitu Viitattu
  11. ↑Finaalin huipennus: Hän on Idols-voittaja !. MTV3. Arkistoitu Viitattu
  12. ↑Idols-voittaja Diandran debyytti­albumi Outta My Head julkaistaan ! Universal Music. Arkistoitu Viitattu
  13. ↑Idols-Diandralta debyytti­levy heinä­kuussa – sisältää covereita Ilta-Sanomat. Viitattu
  14. ↑Diandran uusi sinkku ”Outta My Head” ensi­soitossa YleX:llä klo 10! Face­book. Universal Music. Viitattu
  15. ↑Ice Age 4: Mannerten Mullistus – Suomalaisissa ääni­rooleissa Bio­Rex. Arkistoitu Viitattu
  16. ↑Kilpailijat – Diandra. Yle Musiikki. Yleis­radio Oy. Arkistoitu Viitattu
  17. ↑UMK: Krista Siegfrids edustaa Suomea euro­viisuissa! Ilta-Sanomat. Viitattu
  18. ↑Hän on Tähdet, tähdet -kisan voittaja. MTV3 Viihde. Arkistoitu Viitattu
  19. ↑Tässä ovat Leadership Voice Kids -tähtivalmentajat: Diandra, Arttu Wiskari ja Krista Siegfrids Nelonen. Nelonen Media / Sanoma Media Finland Oy. Arkistoitu Viitattu
  20. ↑Diandran suomen­kielinen Paha poika -single julkaistaan! "Sopii täydellisesti kesään!" Iskelmä. Viitattu
  21. ↑Diandralle kultaa Paha poika -sinkusta Universal Music. Arkistoitu Viitattu
  22. ↑Rautio, Maria: Diandra paljastaa: Yhteis­biisi Cheekin kanssa tulossa YleX. (päivitetty ). Viitattu
  23. ↑Angelvo, Reetta: Diandra lähdössä nyt Englantiin kirjoittamaan. Iltama­kasiini. Etelä-Suomen Media Oy. Arkistoitu Viitattu
  24. ↑Diandralta joulu­levy: Rakastan joulua Radio Nova. Viitattu
  25. ↑Diandra. Rähinä Viable Oy. Arkistoitu Viitattu
  26. ↑Vatka, Miia: Diandra ja Impudence tekivät taas yhteis­työtä: Huitoo-single ilmestyi tänään Iltalehti. (päivitetty ). Viitattu
  27. ↑Huitoo Fono äänite­tieto­kanta. Viitattu
  28. ↑Nadaa – Single Apple Music. Apple. Viitattu
  29. ↑Tilastot – Suomen virallinen lista: Diandra - Huitoo (Feat. Cheek). Musiikki­tuottajat. Arkistoitu Viitattu
  30. ↑Tilastot – Suomen virallinen lista: Diandra – Nadaa. Musiikki­tuottajat. Arkistoitu Viitattu
  31. ↑Diandra laulaa MM-kilpailun tunnusbiisin. Taito­luistelun MM Arkistoitu Viitattu
  32. ↑Smurffit: Kadonnut kylä -elo­kuvan ääninä mm. Diandra Flores, Joonas Nordman ja Joonas Saartamo Filmikamari. Viitattu

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]